Liiketoiminta on päättynyt. Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneista vuosista.

 

cropped-DSCF2456.jpg

 

 

Opiskelin hierojaksi Porvoon hierojakoulussa. Samalla suoritin hierojan erikoisammattitutkinnosta osan ”Nivelten liikkuvuuden edistäminen”. Lisäkoulutuksia olen käynyt mm. lihaskalvoihin, triggerpisteisiin ja raskaushierontaan liittyen. Uusimpana lisäkoulutuksena aloitin dry needling -hoitojen opiskelun syksyllä 2017, ja syyskuussa 2018 kävin viimeisen moduulin.
Tällä hetkellä otan vastaan asiakkaita Tuusulassa ja Jyväskylässä, ja opiskelen fysioterapiaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Opinnot ovat jo loppusuoralla, ja kaikki ns. ammatilliset opinnot harjoitteluineen on suoritettu. Keväällä 2020 on vielä syventävä harjoittelu lasten- ja nuorten fysioterapiassa.
Työssäni pyrin aina yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemaan hänen vaivansa ja henkilökohtaiset ominaisuutensa huomioiden parhaan mahdollisen hoidon, asiakkaan toiveita ja mielipiteitä kunnioittaen. Hoitomenetelmät ja -tekniikat sekä kotihoito-ohjeet valitaan aina asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja ominaisuuksien mukaan.